Yhteystiedot

Liikastentie 82
28610 Pori
Puh. +358 40 4181 433

Jari Kortesoja

Sähköposti:

Liiton merkitys

Kilpailu talouselämässä erityisesti omalla alallamme tulee entisestään kovenemaan. Voidakseen selvitä siitä on jokaisen alamme yrittäjän mentävä vielä perusteellisempaan oman yrityksensä tutkiskeluun, liikkeenhoidon ja työtapojen rationalisointiin ja kustannusten alentamiseen. Henkilökunnan ammatillista osaamista on kohotettava, asiakaspalvelua parannettava ja yrityksen toiminnot on saatava yhä tehokkaammiksi. Kaikesta vanhasta on hyvä ottaa oppia, mutta kokonaan uusille urille on rohjettava lähteä, jos kehitystarve sitä vaatii. Tämä on menneiden vuosikymmenien ja etenkin viimeisten vuosikymmenien meille antama opetus.

On aivan varmaa, että tulevina aikoina on meidän ammattikunnallamme oma tärkeä tehtävänsä yhteiskuntamme monirattaisessa koneistossa. Meidän on vain huolehdittava siitä, että pystymme jatkuvasti hoitamaan oman tehtävämme riittävän tehokkaasti.

Kilpailussa, taistelussa jaettavasta kakusta kullekin tulevasta osuudesta, tulee ilmeisesti esiintymään entistä enemmän taistelua myöskin elinkeinoelämän eri alojen kesken. Jokaisen alan on keskitettävä voimansa tätä ponnistelua varten.
Edellä esittämäämme taustaa vasten tarkastellen oman ammattijärjestömme merkitys lisääntyy entisestään. Vain yhteisvoimin voimme pysyä kehityksen tasalla ja vain yhteisvoimin voimme pitää puoliamme kovassa kilpailussa. Se tapahtuu parhaiten kokoamalla voimat oman järjestömme ympärille.

Liiton säännöt